tiistai 17. joulukuuta 2013

Mammalle pukinkonttiin!

Huh, miten pimeä aamu! Vaikka pidänkin talvesta enkä juurikaan kärsi pimeydestä, on kiva tietää, että muutaman päivän päästä käännytään kohti valoisampaa tulevaisuutta. Lumikaan ei olisi pahitteeksi, toisi omaa valoaan sekin.

Sain kuin sainkin eilen illalla valmiiksi ikuisuusprojektin, joka on 80%:sti valmiina jo viime kesästä lähtien. Tein muutamia virkattuja kasseja, sellaisia "herkkiä" ruusuilla ja bambukahvoilla, joista kaksi jäi puolivalmiina odottamaan parempaa aikaa ja inspiraatiota. No, toinen niistä valmistui siis eilen ja ehtii kuin ehtiikin mammalle pukinkonttiin! Toivottavasti mamma pitää skottiruutuisesta vuorikankaasta, minusta skottiruutu on aina trendikästä :)





Sekä vuorikangas että bambukahvat ovat kirpputorilöytöjä.

Onnistuneen lopputuloksen myötä päätin, että teen toisenkin keskeneräisen kassin valmiiksi samoilla höyryillä. Mitäpä noita makuuttamaan vain omaa saamattomuuttaan. Tosin meikäläisellä ei taida olla laiskuudesta kiinni, vaan siitä, että jatkuvasti tulee eteen uusia ideoita ja käsityöprojekteja, joita on ihan heti pakko kokeilla. Ainakin omaksi iloksi, muun perheen kärsiessä lankavyyhtien, neulojen, nappien ja nauhojen keskellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti