torstai 19. joulukuuta 2013

Viime hetken villasukat

Ajattelin joulupuhteiden olevan jo ohi, mutta viime hetken sukkatilaus eilisiltana muutti kaiken :) Ja koska minulla on tavoitteena lähteä mökille joulunviettoon jo lauantaina, laitoin puikot samantien heilumaan. Lahjan saaja oli jossain vaiheessa ihaillut kutomiani yksiä kirkkaanvärisiä raitasukkia, mutta senkin tässä tohinassa unohdin ja aloin työstää perusharmaata, yksiväristä sukkaa. Jossain vaiheessa kuitenkin kellot alkoivat kilkattamaan ja yritän nyt pelastaa, mitä pelastettavissa on. Olisihan tuo pitänyt muistaa heti, kyseessä kun ei ole mikään perusharmaa ihminen, vaan räiskyvä, värikäs persoona!

Kävin lankavarastojani läpi tavoitteenani löytää samanvahvuista ja -tyyppistä lankaa harmaan seuraksi sillä eihän tässä nyt enää lankakaupoille kerkiä. Lankoja löytyi sillä lopputuloksella, että sukassa on nyt vaaleansinisiä, roosaa, omenanvihreitä, viininpunaisia, luonnonvalkoisia ja beigejä raitoja. Ja siihen yksitoikkoiseen harmaaseen varteen ajattelin sitten jotain. Toivottavasti "jotain" konkretisoituu yön aikana unissani...



Täytyypä vaan toivoa, että sukat ovat sekä tilaajan että saajan mieleen. Vinkki muillekin miehille, vaimollekin voi antaa lahjaksi villasukat, monien muiden lahjojen muassa :)

Hiphei! Nyt lähden tallille ja jatkan tikuttamista illalla. Huomenna nähdään, onnistuinko aikatavoitteessani ja jos onnistun, laitan valmiista sukista kuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti