lauantai 3. toukokuuta 2014

My Handbag Collection!

Tapahtuu, tapahtuu, vaikken ole raportoinutkaan. Kevät tuo näköjään tullessaan himon virkata kasseja, ja keskeneräisistä on jotenkin tyhmää pitää numeroa... Olen jatkanut Kroatian aikaansaannosten linjoilla ja käyttänyt töissäni Gedifran California Color -lankaa, jonka väreihin ja luistavuuteen ihastuin, kirjavuudesta huolimatta. Ei nuo meleeraukset oikein ole mun juttu.

Mutta joka tapauksessa hain lankaa useamman (lue 12) kerää ja olen antanut mielikuvituksen sen jälkeen lentää. Langan kulutus on näissä ollut tupla, kukkia lukuun ottamatta. Viime keväisten ruusujen sijaan olen koristellut nyt kassit kukkasin. Ja tästä "sivu"laukusta kaikki sai siis alkunsa:


Nyt olen sitten samalla idealla hiukan tehnyt eri versioita, niin mallin kuin koonkin suhteen. Tämä on kasseista suurin, noin aikakauslehden mentävä mittasuhteiltaan. Kahvat ovat sen verran pitkät, että olkapäällä kantaminen onnistuu myös.


Tässä kuvassa edellisen lisäksi pieni käsilaukku lyhyine kahvoineen. Laukun pohja on tasainen ja muotoa koossa pitää pahvinpalanen.


Tuossa kuvassa myös kokoero näkyy parhaiten. Odottavat molemmat vielä vuorikankaan ompelua, mutta muuten aikalailla ovat valmiit.

Ja voi kurjuus, unohdin ottaa valokuvan kassista, joka lähti viime viikolla postipaketissa aina Kalifornian Pismo Beachille asti! Kunhan 2. posti sinne asti joskus kulkeutuu, täytyy pyytää, että uusi omistaja muistaa kuvata luomuksen ja laittaa pari kuvaa. Siinäkin tuli kokeiltua jotain uutta, nimittäin kirjoin muliinilangalla virkattuun kassiin sateenkaarta ja ties mitä.

Huomenna pitääkin käydä pajan kautta hakemassa lankaa koko ensi viikon tarpeisiin. Lähden viikoksi Ruotsiin tapaamaan sukulaisia ja ystäviä pitkästä aikaa. Siinä Göteborgiin asti matkatessa ehtii tikuttaa yhtä sun toista, uskoisin. Palataan niihin saavutuksiin sitten reilun viikon päästä, kun olen taas koneen äärellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti