Old Meets New - todellista retroa

Edellisellä mökkireissulla järjestelin pitsiliinojani ja lakanoitani uuteen järjestykseen, uusiin kaappeihin ja laatikoihin, kun nyt viimein yläkertaankin tuli tilaa. Plokkasin pois jo liian patinoituneet, puhkikuluneet ja sellaiset, joita en enää taatusti käyttäisi edes käsitöissä. Ja onhan tuota meikäläisen liinavaatevarastoissa valinnanvaraa, joten oli mahdollistakin laittaa pois sivuun ylimääräisiä.

Siinä kesken valikoinnin eteeni tupsahti vanha neliskanttinen, kalastajalangasta aikanaan (ainakin 50 vuotta sitten) virkattu, neliöistä koostuva pöytäliina, jolle en ihan heti käyttöä keksinyt ainakaan alkuperäisessä tehtävässään, mökin pöytien päällä. Nakkasin sen "mahdollisesti käsitöissä käytettävät" -pinoon muiden potentiaalisten joukkoon ja toin sen mukanani kotiin.

Niin se halvatun pöytäliina alkoi kummitella mielessäni ja muutama päivä sitten keksin kokeilla, miten neliöt istuisivat iPadin kokoiseen esineeseen. Ja kuten arvata saattaa, se istui täydellisesti. Pari päivää vielä pohdiskelin vuorikankaita, mahdolllisia pehmusteita ja niin edelleen ja tänään sitten ryhdyin tuumasta toimeen.

Työtä tehdessäni totesin vanun olevan liikaa, joten päädyin käyttämään pelkkää vuorikangasta tuon pöytäliinan lisäksi. Onhan se ohut, muttei mielestäni yhtään liian ohut, sillä kalastajalanka on kuitenkin aika vahvaa lankaa. Pussukan vuorikangas on vanhasta pellavaisesta astialiinasta leikattu, joten tiivistä kangasta tuokin. Ja nappi on luonnollisesti kirppikseltä löydetty.

Siinäpä on nyt sitten retroa kerrakseen! Ei taatusti kävele tällainen ihan joka jannulla vastaan, vaikka materiaalia riittää tämän ensimmäisen lisäksi vielä kahteen samanlaiseen.

Lisää pupuja!

Eli jo toinen jänöjussi on valmis. En kyllä tiedä, kuvastaako sana "jo" millään tavalla tuon valmistusprosessia, joka on yllättävän aikaavievä. Virkkaaminen itsessään on ihan peanuts, mutta osien yhdistäminen, kankaan ompeleminen käpäliin ja korviin sekä ilmeen luominen vie kyllä tovin jos toisenkin.

Siinä ne nyt ovat, Jänö ja Jussi. 

Uusimmasta tulokkaasta tuli vähän pullukka, mutta kenellepä pieni vararavinto näin sydäntalvella ei olisi sallittua. Pullukka sai myös hampaat. Ja vaikka kuinka yritin tehdä tästä samanlaisen kuin ensimmäisestä, aina lopputulos on omanlaisensa. Mutta ehkäpä se juuri onkin se viehätys näissä käsitöissä ja niiden tekemisessä.

Näkyykö hampaat?

Nyt käynkin sitten tähänastisen käsityö"urani" suurimman ja näkyvimmän haasteen kimppuun, olen nimittäin lupautunut kirjoittamaan käsityöohjeen itse syksyllä suunnittelemaani ja tekemääni iPad-pussukkaan erääseen suomalaiseen aikakauslehteen. Siis minä, joka en ohjeista perusta enkä niitä juurikaan siis itse lue. Mutta never say never, ehkä vanhakin koira oppii vielä uusia temppuja. Deadline nimittäin paukkuu ihan kohta... Mutta tästä proggiksesta sitten lisää, kun homma on valmis, ns. kirjoissa ja kansissa.

 Pussukka iPadille.