Meriheinää ja hevosenjouhia

Sain verhoiltavakseni kaksi 50-60-luvun Askon nojatuolia, joista alkuperäiskuvat taas puuttuvat, kun yllätysyllätys, se hemmetin känny hajosi sinne parkkihallin lattialle. Toinen tuoleista oli kirkkaanpunainen ja toinen kirkkaankeltainen, ja ovat varmasti olleet todelliset kaunottaret ja aikakautensa muodin mukaiset silloin aikanaan, kun olivat uudet. Tuolien omistaja oli ostanut ne ensimmäisillä palkoillaan, ja mahtavaa, että ne olivat edelleen tallella ja että niille oli vielä käyttöä.

Kankaat ja pehmusteetkin olivat jo todella loppuunkuluneet, sillä tuolit ovat istumamukavuuden takia olleet käytössä ihan näihin päiviin saakka. Purkaessa sisuksista löytyi keinotekoista täytettä, ikäänkuin meriheinän tms. jäljitelmää. Meillä koulussa opeteltiin tuolien saapumisaikaan juuri sopivasti luonnonmateriaalien käyttöä ja perinteistä verhoilua, joten sain näistä tuoleista itselleni erityisen hyvät harjoittelukappaleet. 

Tuolin pehmusteet sieltä aikojen takaa.

Pelkkä kehikko jäljellä.

Meriheinän ja hevosenjouhien käyttö verhoilussa on hyvin ristiriitaista. Itse materiaalit ovat hyvinkin edulliset, mutta toisaalta eri työvaiheet vievät ihan tolkuttomasti aikaa, joten ymmärrän, että nykyisin on helpompi suosia vaahtomuoveja ym. keinotekoisia pehmusteita. En edes näin opiskelijana laskenut näihin tuoleihin käyttämää tuntimäärää, mutta vaikka olisin kuinka ammattilainen, näillä metodeilla työhön saa uppoamaan aikaa, joten jos työn hintaa mitattaisiin tunneissa, kyllähän niille hintaa tulee. Luonnonmateriaalit viehättävät kestävän kulutuksenkin kannalta, mutta kuinka moni on valmis maksamaan työn todellisesta työmäärästä koostuvan todellisen korvauksen luonnonmukaisuuden kustannuksella. Pistää miettimään.

Purjelankalenkkejä meriheinän kiinnipitämiseen. Tarkkaa työtä, kämmenleveys mittatikkuna.

Jokaiseen lenkkiin yksi meriheinäpallo. Sen jälkeen pryylättiin kädet kipeinä.

Sormet verillä, terävistä meriheinistä ja purjelangan kiristämisestä johtuen, näiden materiaalien käyttö oli todellinen oppimisen paikka. Mutta vaikka siihen kuinka meni aikaa ja kärsivällisyyskin oli välillä koetuksella, onhan se vaan palkitsevaa nähdä, miten rutikuivasta heinäkasasta ja aivan joltain muulta kuin hevosenjouhilta näyttävästä karvasta saadaan aikaiseksi tuoliin pehmusteet ja vielä erittäin mukavat ja kestävät sellaiset. Ja koska tuoleja oli kaksi, tuli väkisinkin ns. toistolla tulosta, kun samat uudet asiat piti tehdä toistamiseen toisen jakkaran kanssa.

Tässä vaiheessa pryylillä (paksu, terävä neula) muokattiin heinä tasaiseksi, ihan joka suunnalta katsottuna.

Istuin- ja selkänoja samoilla metodeilla.

Hevosenjouhta pehmusteeksi.

Kankaaksi valikoitui hillitty beigen sävy, uuteen olohuoneen sohvaan sopivaksi. Puuosille emme halunneet tehdä mitään, koska pieni ajanpatina ei ole koskaan pahasta. Ja ne itse asiassa sopivat täydellisesti uuteen paikkaansa, koivunvärisen parketin seuraan. Kevätauringon paistaessa ikkunasta tuolit toivatkin tilaan varsin kepeän tunnelman!

Kangas koko mitassaan.

Aikas komeet!

Materiaalikerrokset pääpiirteittäin:

- säkkikangas

- meriheinä

- säkkikangas

- jouhi

- harmaavanu

- vanu

- kangas

Nämä siis kertaa neljä, kaksi istuinosaa ja kaksi selkänojaa.

60-luvulta tähän päivään

Niin hauska tv-tuoli 60-luvulta pyöreine Arne Jakobsen -tyyppisine muotoiluineen. Jakkara on kulkeutunut vanhan perintötilan irtaimistosta aikojen saatossa Kirkkonummen Evitskogiin. Tuoli oli täysin priimakunnossa, mutta kieltämättä tuo sinapinkeltainen kernikangas hiukan häiritsi silmää ja varmasti istujaa, ainakin kesäkuumalla :) Otin tuolin siis hoitooni ja päätin tuoda sen 2000-luvulle.

Onhan kerni retroa, ja olenkin ajatellut hyödyntää kankaat jollain muulla luovalla tavalla jossain vaiheessa, mutta tuolista tuli heti hiukan vakavemmin otettava uudelleenverhoilun jälkeen. Valitsin uudeksi asuksi pehmeän harmaan kankaan, jota minulla oli jo entuudestaan. Uskomatonta, miten kangasta oli juuri sopivasti, ei yhtään liikaa eikä onneksi yhtään liian vähän.

Leikkuusuunnitelma.

Tuoli riisuttuna.

Koulun ensimmäinen näyttökoe (osa-alueet 1. pehmustus 2. ompelu 3. verhoilu) meni todella hyvin, joten olen saanut siitä hurjan määrän tarvittavaa itseluottamusta, varsinkin ompeluun. Kulmat ja vetoketjut ovat olleet vähän jännittäviä, mutta yhtäkkiä tuntuu, että osaisin ne tehdä vaikka silmät kiinni... Siksi tämänkin tuolin pelottavat sohvatyynyt ja vetoketjut syntyivät yllättävänkin taiten. Harjoitus sittenkin tekee mestarin!

Kangas pingotettuna runkoon.

Runko on valmis!

Sitten vielä viimeistelyt, eli ne napit. Kahden ison napin sijaan laitoin selkänojaan kolme vähän hillitymmän kokoista nappia. Aikas style tuli!

Valmista tuli!

Talon nuorin emäntä ja ystävätär koeistunnolla. Kyllä nyt hymyilyttää!

Tällaiset tuolit minäkin olisin halunnut!!!

Kyllä joskus vaan pitäisi osata olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ainakin silloin, kun näitä kalusteita käytettiin kansainvälisen muotiketjun ikkunasomisteina ja varsinkin silloin, kun kampanjan loputtua niitä olisi ollut tarjolla niitä haluaville vaikka pilvin pimein! En edes halua ajatella, mihin kaikki ylimääräiset jakkarat lopulta päätyivät...

Rahi in the making.

Mutta ainakin yhdelle tuolille ja yhdelle rahille kävi hyvin, ja niillä tulee olemaan paikka vielä rakentamattoman omakotitalon vielä suunnitteluasteella olevassa vaatehuoneessa. Ja kuten naisilla yleensä, asioita pitää priorisoida, joten vaatehuoneen konkreettinen toteutus lähti luonnollisesti näiden kalusteiden uudelleenverhoilusta.

Tuoli vaiheessa.

Edellinen kännykkä hajosi autohallin lattialle ja kaikki kuvat sen mukana, mutta ero uuden ja vanhan välillä ei ole silmiinpistävän suuri, sillä vanhakin kangas oli valkoinen. Materiaali oli plyyshiä, sellaista mattaista samettia. Kalusteisiin haluttiin saada ripaus lisää eleganssia, joten kankaaksi valikoitui ihanan kiiltävä, raidallinen valkoinen kangas.

Viimeistelytyöt.

Ja vaikka luulisi, että noiden verhoilu olisi ollut jotenkin helppo nakki, niin ei todellakaan! Jo pelkästään vanhojen kankaiden poistaminen oli haaste, sillä niitit istuivat todella lujassa hyvin pehmeässä puuaineksessa. Puhumattakaan uuden kankaan paikalleenlaittamisesta... liukas pinta, raidallisuus ja myös rispaantuminen teetti hiukan ylimääräistä päänvaivaa.

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Viimeistelytöinä liimasin kalusteisiin valkoista koristenauhaa, jonka vartavasten ostin Karnaluksista Tallinnasta. Siinä sitten ahkeroin kieli keskellä suuta kuumaliimapistoolin kanssa.

Syksyn satoa ja opiskelua

Joskus on työn alla tämä kirjoittaminen. Nytkin on jumittanut jo monta viikkoa, kuukausia suorastaan. Elämäni on tällä hetkellä täynnä niin suuria muutoksia, ettei vain aina riitä kapasiteettia kaikkeen vaikka kuinka haluaisi.

Pelkästään jo koulu, olkoonkin koulupäivät vain keskiviikko- ja torstai-iltaisin, vie aikaa ja ajatuksia paljon. Opimme koko ajan uutta, materiaaleista, teollisuuskoneiden käytöstä, työtavoista. Eikä hommaa ainakaan helpota se, että käyn koulua ruotsinkielellä, vaikka kuinka ruotsia osaava ihminen olenkin. Finlandsvenska är inte samma sak kuin oma riikinruotsini, ja tunnen itseni välillä niin pöljäksi, kun vielä ei ihan kaikki inside-vitsit mene perille. Mutta opin koko ajan, muunmuassa sen, että koska ruotsiksi ei ole olemassa verbiä käyttää saumuria (onko itseasiassa suomeksikaan?), me oikaisemme vähän suomenkieleen eli vi saumurerar :) Mutta ihania koulukavereita, ja intoa ja motivaatiota tuntuu riittävän kaikilla.

Tältä koulussa näyttää.

Koulussa työskentely on hyvin käytännönläheistä. Saamme tehdä omia töitä tai asiakkaan tuomia asiakastöitä. Työt ovat sellaisia, että voimme harjoitella jo osaamaamme tai sellaisia, joita meidän on tarkoitus opetella opetussuunnitelman mukaan. Tällä hetkellä harjoittelemme paljon ompelemista, esimerkiksi sohvatyynyjen päällystämistä. Asiakastöissä saamme myös hyvää oppia hinnoittelusta ja siinä huomioonotettavista asioista. Ja kyllä, jopa niitit ja nupinaulat hinnoitellaan :)

Teollisuuskoneella terenauhaa. 

Haasteista suurin: vetoketju ja pyöreät kulmat. Nyt onnistuu!

Vaikka läsnäolopäiviä koululla vaaditaan vain nuo keskiviikko- ja torstai-illat, opiskelumme lasketaan kokoaikaiseksi, joka tarkoittaa, että muuna aikana harjoittelemme ja teemme ompelu- ja verhoilutöitä omatoimisesti.Yhtä sun toista onkin meneillään, töitä, joista olen todella kiitollinen ja toivottavasti myös "asiakas". Onneksi niitä on ihan omasta takaa: harjoitustöitä, mahdollisuus etukäteiskokeilla mitä verhoilijan työ on, mutta sillä takaportilla, että hei, olen vielä opiskelija, parin vuoden päästä vasta ammattilainen.

Mutta tehdyistä harjoitustöistä:

Ihan ite ideoin, että mistälie vesiruo'osta tehdyt, kissojen kynsimät istuimet muuten hyvässä kunnossa olevissa tuoleissa saadaan uudistettua siten, että viritän (sananmukaisesti, kun satulavyöt ovat tarpeeksi kireällä, ne soivat) vyöt, laitan päälle pehmustetta ja uuden kankaan. Ennen-kuvaa en tajunnut ottaa, mutta ihan kelpo jälkeen-lopputulos tuli.

Tuolista tuli kuin uusi!

Naapuri oli laittanut tämän nojatuolin ulkoruokintaan parvekkeelle jo alkusyksystä. Säälin sitä ja kerran ohi ajaessani lupasin ottaa sen hellään huomaani. Onneksi omistaja oli samaa mieltä, ja roudasin sen till min pysselrum ja tein taikojani. Eilen kiikutin tuolin omistajilleen parempana kuin ever ja tänään sain parhaan kiitoksen ikinä. Teini-iässä oleva tyttö, jonka huoneeseen tuoli oli luvattu, totesi lopputuloksen olevan parempi kuin hän olisi ikinä kuvitellutkaan. Tekijä kiittää!!!

Dramatiikkaa...

Ystävän uusiin liiketiloihin päällystin sohvan. Vanhakaan ei ollut huono, muttei liila sitten vaan istunut kuvaan. Uusi kangas kehiin ja yksi viikonloppu, niin sohvasta tuli tummansininen. Kumma, emäntäkin talossa on hyvin tummansininen :) Lisäksi tein tällaisia pikkutyynyjä, helpotusta luentojen ajaksi istumiseen kivikovalla vaneerituoleilla. Tyynyihin lisäsin keskelle napit, tuomaan ulkonäköä ja pitämään pehmusteet paikoillaan.

Tässä vähän maistiaisia aikaansaannoksistani. Muitakin käsitöitä olen tehnyt, mutta niistä toisen kerran. Tällä kertaa vähän lyhyemmällä tauolla kuin viimeksi.

Tuoleja ja verhoiluja

Tämä homma on vienyt kyllä minut niin mukanaan, ettei mitään rajaa. Tällä hetkellä viisi keskeneräistä jakkaraa odottaa uutta kuosia pintaansa ja viimein viikonloppuna hommat nytkähtivät sopivasti eteenpäin. Pisimpään matkassa ovat roikkuneet nämä Eiran roskalavoilta ongitut vanhat puutuolit, joihin sopivan (siis sellaisen sopivan asenteen omaavan) kankaan löytäminen on tuottanut pienimuotoista tuskaa. Yhden jo ostin, mutta koska se ei sittenkään tuntunut ihan oikealta, päätin tehdä vielä kerran uuden retken kangaskauppaan. Ja onneksi tein, sillä löysin ihanan ja laadukkaan seeprakuosin, joka sopii sekä tuoliin että tuolin omistajalle.

Tällaisia tuoleja on siis kaksi. Tässä kohtaa tuolit oli vielä päällystetty mukavan nihkeällä kernillä.

Roskalavatuolit

Mutta eipä ole enää, sillä kernit saivat kyytiä jo ajat sitten ja tänään sitten leikkasin kankaat ja ryhdyin toimeen. Kangas on ihanaa käsitellä, jäljestä tulee aivan täydellistä, jos näin voi sanoa :) Mutta työn valmistuminen vaatii selkänojien taakse pahvia, ja sitä lähdenkin metsästämään seuraavaksi. Mutta maistiaisiksi, tässä suuntaa, miltä tuoli tulee valmiina näyttämään.

Tässä eilisillan jäljiltä.

Näin pitkälle pääsin tänä aamuna.

Tällaiset kaksi nojatuolia ovat myös työn alla. Ne olivat mukanani edellisellä mökkireissulla, jossa iltaisin nautiskelin ihanasta kesän lämmöstä ja kuohuviiniä siemaillessani purin vanhat kankaat pois. Ei ollenkaan huonompi tapa viettää mökki-iltaa! Tuo kesän lämpö on tällä hetkellä kyllä muisto vain, kun ulos katselee...

Riisuttu ja entinen.

Tuoleissa on jouset, mutta onneksi ne ovat hyvässä kunnossa, sillä vielä en osaa niitä tehdä. Olin myös yllättynyt, että jopa selkänoja on jousista tehty. Siinäpä se verhoilun hienous piileekin, koska koskaan ei tiedä mitä ulkokuoren alta löytyy...

Tuolin selkämyksen sisältö.

Uusi kangas herättää tuolit ihan uuteen eloon! Ja nuo nauhat ovat kuin piste i:n päälle, materiaalit ovat kuin tehty toisilleen.

Lähikuvaa selkänojan yksityiskohdista.

Sitten pahnanpohjimmaisena aloitin tällaisen emmatuolin riisumisen vielä eilen illalla. Jalat ovat vähän nitkut, joten niitä saa vahvistaa kyllä liimalla ja muilla poppakonsteilla, että se saadaan luotettavaan istumiskuntoon. Nitkusta minulla onkin jo kokemusta ihan ensimmäisestä koskaan verhoilemastani tuolista, joten koetan kaivella muistiani parannuskeinoista. Ainakin vanha kuivunut liima piti huolellisesti raaputtaa puukolla pois ennen uuden laittamista tuoliin on jo olemassa valkoinen puuvillakangas ja kaunis harmaansävyinen nauha.

Laittelen tänne sitten kuvia töiden edistymisistä ja valmiista töistä luonnollisesti. Ja jännittäviä aikoja eletään muutenkin. pikkuhiljaa voin tässä alkaa odotella, onko minut hyväksytty mihinkään alan kouluun opettelemaan ihan virallisia verhoilutaitoja.