Tämä bloggaaja palasi kesälaitumilta!

Vähän hiljaista on ollut tällä blogirintamalla. Kirjoittelin viimeisen jutun kesäkuussa ja nyt ollaan jo elokuun lopussa. Huhhuh. Olen ollut kesänvietossa mökillä, jossa ei nettiyhteyksiä ole juuri kuin kännyn kautta (mokkulaa en ole vaivautunut hankkimaan), joten kovin pitkästä stoorista olisin varmaan saanut sormikrampin...

Kesä oli ihana. Mökki on ihana. Olen onnekas, koska sain viettää minulle tärkeässä paikassa useamman viikon kesän kauneimpaan kohtaan. Sääkin kertoi omaa tarinaansa. Kun heinäkuun alussa matkaan lähdin, satoi vettä ja kun elokuussa viimein palasin, alkoivat vesisateet. Ja niiden välillä taisin vetää pitkähihaista ylle tasan kerran. Täydellistä!

Sain myös unelmien kesän siksi, että pitkäaikainen haave hevosista mökillä toteutui. Unelmaa olivat toteuttamassa naapurin isäntä, joka lupasi lainaan laidunmaata ja piti meidät kauroissa, isäni ja äitini, jotka uurastivat paikalle hulppean katoksen ja itse aitaukset, Tuija ja Ghita, jotka toivat omat heppansa Sulolle kaveriksi, luottivat Graafin ja Kajsan minun hoitooni ja olivat parasta ratsastusseuraa, sekä luonnollisesti Sulon omistaja Janna, joka malttoi olla ilman pollea koko tämän ajan. Ja toinen naapuri, joka lainasi menopelin vedenhakuun. Mönkkäri peräkärryllä on eri peli!

Sulo, Graaf ja Kajsa

Mökin ympäristössä on aivan mahtavat maastot, vaikkei Länsi-Suomelle tyypilliseen tapaan ihan hirveästi korkeuseroja löydykään. Metsäteitä, kangasmetsää, merenrantaa, vanhaa rautatien pohjaa löytyy sitten sitäkin enemmän, silmän kantamattomiin. Vielä jäi tutkittavaa ensi kesällekin, joten toivotaan, että sama kombo toteutuisi silloinkin.

Mönkkäri oli oiva apu myös luomispuuhissa.

Luonani mökillä kävi myös ihania vieraita. Ystäviä vuosikymmenten takaa ja uudempia tapauksia myös. Vieraita tuli kauempaakin, mm. serkkutyttö Johanna Göteborgista ja Miron "sisko" Zoe Englannista. Vain mainitakseni muutamia :) Pojatkin viihtyivät, jopa yllättävänkin pitkään. Ja vaikkei mökillä vielä saunaa olekaan, ei se tahtia haitannut. Vaatimattomampaan menoon tarjolla oli yleinen kunnan ylläpitämä sauna ja uimaranta ja vaativampaan makuun sauna ja palju lämpenivät isän ja äidin luona.

Pihasaunailua ja paljuilua

Koirat viettivät myös elämänsä kesää. Finita kunnostautui hevoskuiskaajana ja myyrien pyydystäjänä, välillä sitä sai huudella kotiin ihan yötä myöten. Osan kesästä kanssamme vietti espanjankoira Max, jolle elämä oli yhtä suurta ihmettä. Mutta Max löysi uuden kodin Turusta ja vaihtoi nimensä Kyöstiksi. Ja viimein löytyi se oikea koira täyttämään Figon jättämää suurta tyhjyyttä. Alicantesta saapui elokuun alussa pieni Panchita-tyttönen, joka myös vaihtoi nimensä paremmin suomalaiseen suuhun sopivaksi. Hän on nyt Mila ja sulostuttaa päiviämme aamusta iltaan ja pitää Finitankin iloisena.

Finita metsästyspuuhissa

Pappa ja Max

Minä ja Panchita aka Mila

Kirppiksillä tuli käytyä ja kirppislöytöjä tuli tehtyä. Mökin kuisti sai entisöidyn hattuhyllyn ja minä upean päreestä tehdyn ison ostoskorin. Syvärauman asukkaiden järjestämä kirppistapahtuma oli mahtava, johon osallistui yli 60 syväraumalaista kotia. Alueella oli kahden päivän aikana liikkeellä todella paljon ihmisiä, hyväkuntoista tavaraa ja iloista mieltä. Päätöspäivänä viimeisessä kohteessa minä räjäytin oman henkilökohtaisen pottini, sain nimittäin uudenveroista vaatetta todella huokeaan hintaan pitkiksi ajoiksi eteenpäin. Mm. 4 parit farkkuja (Guess, Marc Aurel jne. ) yhteensä 4 euroa. Onneksi olimme myyjän kanssa niin samankokoiset!

Virallinen kesä mökillä päättyi viime sunnuntaina, jolloin olimme kutsuneet kylän asukkaat visiitille. Moni on ollut utelias näkemään, mitä mökille on tapahtunut kaikkien näiden remonttivuosien aikana, joten halusimme antaa mahdollisuuden nähdä muutos omin silmin. Väkeä tulikin mukavasti paikalle ja parituntinen vierähti nopeasti makkaraa syöden ja mummin herkkuja maistellen. Mukava oli kuulla ihmisten

tarinoita siitä, miten yksi oli käynyt talossa pienenä hiustenleikkuussa ja toinen oli viihtynyt lapsettoman pariskunnan "lainalapsena".

Mutta nyt arki jatkuu Veikkolassa. Aurinko paistaa ja vettä sataa, kuten alkusyksyisin on tapana. Verhoilu- ja käsityörintamallekin kuuluu hyvää, mutta omistan niille ihan oman kirjoituksen. Kyllä näillä kesän muistoilla jaksaa varmasti pitkälle talveen ja sitten voikin jo alkaa suunnitella uutta kesää mökillä.

Mustalaisleiri muuttaa mökille

Huomenna alkaa kesä. Virallisesti. Tänään pakkailen tavaroita ainakin kuukauden tarpeisiin: vaatteita, ratsastuskamoja, käsitöitä, työkaluja. Sillä eihän sitä koskaan tiedä, mitä lomallansa tarvitsee.

Meitä onkin nyt useampi lähtijä. Ei niinkään kaksilahkeisia, mutta sitäkin useampi nelijalkainen. Sulo, Suomen suloisin suomenhevonen matkustaa omassa yksiössään, eli trailerissa koko pitkän matkan mehevän ja tuoreen ruohon äärelle. Tähän asti vihreä on ollut vain hetkellistä herkkua, kun on päässyt hiukan maistamaan ratsastuksen jälkeen, ettei maku pääsisi unohtumaan.

Perillä odottavat Suomen toiseksi suloisin suomenhevostyttö Kajsa ja minullekin uusi tuttavuus friisiläisruuna Graaf. Eiköhän sillä poppoolla yksi kesä mene, luulisin. Isä ja äiti (ja puoli kylää, siltä tuntuu) on viikon aikana rakentanut laitumelle katoksen, pystyttänyt aidantolpat ja vetänyt sähkölangat. Siinä ne heposet sitten ovat aivan käden ulottuvissa joka päivä... Eihän tällaista onnea ole kuin unissa, ehkä.

Lisäksi lähtee koiramme Finita, tottakai. Hän on jo tottunut mökkeilijä, pitää myyrät ja sammakot ojennuksessa ja on varsinainen pro lintujen pesäpuuhien seuraamisessa. Kun aamulla aloittaa, on illalla niin naatti, että kiipeää vapaaehtoisesti jyrkät vintinportaat ja unohtaa jopa minun vahtimisen.

Uusimpana leirinjäsenenä mukaan pääsee vasta eilen Espanjasta kotiutunut tummasilmäinen hurmuri, Max. Max on vuoden ikäinen, pentumainen, mutta yllättävän rauhallinen tapaus, joka tuli meille odottamaan pääsyä omaan kotiin. Tiedä sitten tarviiko sitä kauempaa hakea, mutta lähdetään nyt ainakin kokeilemaan, miltä yhteiselo tuntuu.

Pentu tuntuu olevan varsin avoin ja hellyydenkipeä, joten ainakin alku näyttää lupaavalta. Mutta mikä siinä on, että kaikki espikset (kahden koiran kokemuksella) on niin omalaatuisia excuse my language pissallakävijöitä?? Finita meille tullessaan kyykkäsi ihan minne vaan, keskelle tietä, mieluiten puolijuoksussa, kun taas Max, joka on siis poikakoira, ei nosta jalkaa eikä sen enempää kyykikään. Lorottelee vaan mennessään eikä edes merkkaile, jossa taas Finita (tyttökoira) on tänäkin päivänä mestari. Ei ymmärrä. Kadulla on vissiin niin kiire koko ajan, eikä kai siellä ole vihreää eikä nurmikkoja niin tarjolla. No, Finitan tavat muuttuivat "suomalaisimmiksi" aika pian, joten ehkä tuolla gigolollakin on vielä toivoa...

Mutta takaisin mökille. Kelitkin näyttävät paranevan loppuviikosta eteenpäin, joten eiköhän me pärjätä. Villa su Casan ovi on ystäville aina auki . Pojatkin ovat tulossa kukin aikanaan, ja tuntuvat olevan innoissaan jopa hevosista ja niiden hoitamisesta.

Ja minulla riittää hommia eläinten ja ystävien lisäksikin. Ikkunanpokien ja aitalautojen maalaamista, huussin tuunaamista, verhoiltavien huonekalujen riisumista, mattopyykkiä, ratsastamista. Otan luonnollisesti myös kutimet ja virkkuukoukut mukaan, ja ompelukonehan siellä onkin jo.

Ja ajatella, saan aamuisin herätä valoon, kävellä aamukasteessa ja kuunnella elämää.

Mökin aarteita!

Nyt kun vintti on valmis, on ollut tosi ihanaa ihan ajan kanssa laittaa aarteita esille. On nimittäin aika mahtava tunne, kun olet vuosia pantannut tavaroita laatikoissa ja yhtäkkiä  niitä ei tarvitse enää piiloitella. Minullekin on ollut useimpien kanssa jo vuosia selvillä, mikä mihinkin tulee, kunhan vain puitteet saadaan kuntoon.

Toki yksittäisiä yllätyksiäkin sopii vielä joukkoon. Kuten nämä Röhrstrandin lautaset, jotka ostin muistaakseni neljä vuotta sitten ja piilotin ne näköjään tosi hyvin!

Rörstrandin pullalautaset.

Tänään ompelin vintin ikkunoihin pienenpienet kappaverhot vanhoista lakanoista. Kuka lie ollut RM...? Kuvassa verhot ovat sovitusvaiheessa, pesemättä ja prässäämättä. Tällaisia lakanoita olen perinyt sekä Suomesta että Ruotsista. Nämäkin olivat käyneet turhan ohuiksi, joten ne jatkavat nyt elämäänsä uudessa muodossa vintin kaunistajina.

Pitsilakanaverhot ja muita liinavaatteita

No entäs sitten nämä matkalaukut? Elämää ja eri kohteita nähneitä kaunokaisia. Yhdessäkin on tarra "Keihäsmatkat" ja sisällä oli espoolaisen rouvan yhteystiedot kohteena Las Palmas. No niin varmasti! Kasan päällimmäinen matkalaukku onkin varsinainen aarre. Isoisäni pakkasi siihen vähäiset tavaransa vuonna -52 ja matkusti se mukanaan Haaparannan kautta Ruotsiin leveämmän leivän toivossa. Siitä on todistuksena tarra päivämäärineen ja kohteineen laukun kyljessä.

Matkalaukut.

Tällaisen ihanan puurekan isäni teki Mirolle lahjaksi, kun poika oli pieni. Rekka oli pitkään mukana leikeissä ihan kotonakin, mutta poikien varttuessa se laitettiin sivuun odottamaan parempia päiviä. Nyt, ennen seuraavan sukupolven leikkijöitä (juu ihan vielä en niitä odota!) rekka saa kunniapaikan vintin poikien päädyssä.

Puurekka made by Pappa.

Tällaisia lasisia karahveja on vuosien saatossa tarttunut kirppareilta mukaan muutama. Ja nyt viimein sain ne esille uuteen kirjahyllyyn. Samaan kategoriaan osuvat pienet lasiset pullot, joista pari löytyi ehjänä mökin uumenista, kun sitä purettiin. Muut ovat kulkeutuneet ties mistä, kirppareilta ja perintönä. Huomaa hieno, äitini virkkaama pitsiliina :)

Wine anyone?

Pikkupulloja.

Tällaiset nupit löysin Tukholmasta:

Keraamiset nupit Tukholmasta.

Ja tässä näkymää makuusalin puolelle. Tuolla se uni tulee hyvin silmään, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Sängynpeitteenä about 40 vuotta sitten virkattu sängynpeite. Ihana jo tällaisenaan, mutta vielä merkityksellisempi siksi, että virkkaaja oli tuttu täti lapsuudesta. Mahtava ajatus, että tuon ajan käsityötuote jatkaa elämistään juuri meidän mökissä!

 Makuuhuone.

Mökki on mun mindfulness!

Hiihtolomaa täällä vietellään ja olen ollut sen verran huonosti nettiyhteyksien päässä, että kirjoitan kuulumisia vasta nyt.

Saavuimme mökille lauantaina. Isä ja äiti olivat lämmittäneet mökin ja viimeistelleet vintin toisen pään listoitukset niin, että saimme siirrettyä parisängyn oikealle paikalleen. Ai että uni maittoi siinä laipion alla!

Sunnuntaina kasasin hyllykön, joka tekee tilanjakajan, kirjahyllyn ja "kaiteen" virkaa, ettei kukaan ainakaan kovin helposti pääsisi putoamaan alakertaan... Hyllykkö on siinäkin mielessä hyvä, että se on tarpeeksi leveä, jotta kirjoja voi laittaa hyllyille kahteen riviin, molemmin puolin.

Tilanjakaja.

Toin tullessani kotoa myös Fatboyn, joka ei ihan ole löytänyt kotoa paikkaa, sekä jalkalampun, joka sekin paremmin istuu mökin sisustukseen.

Tässä sitten ollaan joka päivä tehty urakalla myös vintin toista päätä, jotta myös loppuperheelle olisi tilaa nukkua ja temmeltää... Tänään viimeksi "tuputin" maalia naulanreikiin, ja eilen saatiin maalattua toisen puolen lattia vielä kertaalleen.

Itse pääarkkitehti, isäni, lattian pakkelointihommissa.

Viimeiset listat saatiin tänään paikoilleen, samoin läjäpäin tavaroita, jotka ovat vain odottaneet tätä hetkeä. Eikä lopputulos näytä yhtään hassummalta!

Yleisnäkymää vintiltä. 

Useampana aamuna tuolla herätessäni olen miettinyt, että kyllä minä olen etuoikeutettu, onnellinen ja nöyrän kiitollinen, että minulle on tällainen paikka suotu. Ihana hiljaisuus ja rauha, yksinkertaista elämää. Monta vuotta tähän hetkeen meni, mutta näin pitkälle päästyämme kyllä kaikki on ollut vaivan arvoista!

Aamu alkaa puuhellan lämmityksellä ja ilokseni voin kertoa, että ensimmäiset ihan oikeat ruoat ovat tämän reissun aikana hellalla valmistuneet. Äitini paistoi lettuja niin, että palohälytin huusi (täytynee siirtää hiukan kauemmaksi hellasta) ja eilen tein uunissa mehevän makaronilaatikon. 

Ei käsityösarallakaan ole hiljaista ollut. Ei koskaan niin paljon remonttihommia, etteikö nyt vähän jotain kudinta ehtisi käsissä kilisyttää. Porrastasanteelle tulee mattoa, yhden tupsua vaille pipon tein, Adelen sukat ovat päättämistä vaille valmiit ja harmaita sormettomia käsineitä pukkaa. Ja ai niin, ompelukoneella huristelen jo yläkertaan uusia verhoja! Mutta niistä kaikista lisää ehkä jo huomenna. Jos vaan pääsen nettiyhteyksien ääreen :)

Ihmisen ikävä mökille

En ole sitten joulun päässyt mökille. Alkaa tuntumaan jo fyysisenä, tuo ikävä. Pystyn toki kuvittelemaan kaiken edistyksen vintin remontissa,  kun kuulen vanhemmiltani raportteja, mutta eihän se ole millään tavalla sama asia, kun on itse paikalla, upottamassa pensseliä maalipurkkiin tai kantamassa lautoja suulista sisälle.


Tunnelmakuva joululta.

Vintti on alun perin ollut kylmää tilaa, purulla ja kanervanvarvuilla eristetty. Jossain vaiheessa mietimme tilan muuttamista pelkäksi kesähuoneeksi, mutta onneksi mieheni oli kaukaaviisas ja tilasta päätettiin tehdä talvilämmin. Ja miksi ei, tila on miehen mentävä, eli korkeutta riittää ja ikkunat löytyvät molemmista päistä yhtenäistä avotilaa.

Portaat alhaalta menivät vinttiin oman oven kautta eteisestä, mutta remontin aikana heräsi idea vinttiin pääsystä sisätilojen kautta ja sen me ratkaisimme mielestäni varsin kekseliäästi tuvan kautta. Siinä sivussa myös eteiseen jää paljon kaivattua seinätilaa.


Kuvassa on mummoja joka lähtöön, mutta idea vintinportaista selviää tästä.

Ihan yksinkertaista vintin remontti ei ole ollut. Vaikka vanhan trossin sai imaistua imuriautolla pois, vanhat palkit ja kattoa kannattelevat tukipuut oli poistettava ja vaihdettava uusiin. Katto oli myös hiukan notkollaan keskeltä, joten uudistukset toivat tilaan kaivattua jämeryyttä.

Jo oman haasteensa toi ideani siitä, että välikattoa nostettaisiin olemassa olevien kattoparrujen päälle, joka omalta osaltaan nostaa huonekorkeutta alakerrassa, mutta vastaavasti madaltaa sitä yläkerrassa. Välikattoa ei myöskään voinut rakentaa viiden yli sata vuotta vanhojen kattoparrujen varaan, vaan se piti vahvistaa aika monella poikkiparrulla, jotka muistaakseni aseteltiin puolen metrin välein... Hirveän suuritöinen homma, mutta nyt ei katto ainakaan nitku eikä notku.

Eristys oli iso työ. Lattioihin ja suoriin seiniin käytettiin puhallusvillaa, vinoihin katto-osiin taas ns. Vintti-Iitaa. Vanha talo kun ei ole koskaan suora, palasten leikkaaminen ja sovittaminen paikoilleen oli varsinaista palapeliä. Mutta eipä tuuli enää ujella nurkissa!

Pisimmät kattoa kannattelevat liimapalkit tilattiin Tampereen takaa. Ihan satavuotiaita ne eivät ole, mutta hyvin ajavat asiansa nyt, kun kaikki on valmista ja samaan valkoiseen tyyliin maalattu. Samoin tilan halkovat kattoparrut tilattiin erikseen vuoltuina ja vaihdettiin uusiin, mutta sopivat nyt tyyliin ja tilaan erinomaisesti. Ja mikä parasta, vaikka lattiaa nostettiinkin, vielä 190-senttinen miehenköriläskin mahtuu, nippanappa mutta kuitenkin, kulkemaan suorana niiden alta.


Vintin panelointia joulukuussa. Vasemmalla muurinkylkeä.

Tunnelmaa tilaan tuo myös muuri, joka rapattiin ja maalattiin uudelleen. Kamarin pönttöuunin ja keittiön hellan piippujen yhtymäkohta tuo tilaan mukavan yksityiskohdan, jonka päällä on mukava joskus poltella kynttilöitä pimenevinä syksyiltoina.

Vintti alkaa olla listoituksia myöden jo valmis lukuunottamatta lattian maalausta. Se toteutetaan samoin kuin muualla mökissä, eli Betoluxilla maalaten, samaa harmaata värisävyä käyttäen.

Ja sitten sisustetaan! Ikävä helpottaa hiihtolomalla, silloin saamme viimein viettää aikaa rakkaassa paikassa. Järjestää tavaroita (osa jo useamman vuoden paikkaansa odottaneet!) paikoilleen, laittaa kirjoja hyllyyn, voi pedata sängyt, laittaa verhot, kaikkea ihanaa. Niille hetkille ja kuville pyhitänkin ihan oman kirjoituksen.